torstai 26. joulukuuta 2013

Hallan ja Williamin pennut 2 viikkoa

Pennut täyttivät Jouluaattona jo 2 viikkoa! 
 Ensimmäiset madotukset ja kynsienleikkuut on tehty ja silmätkin ovat auki kaikilla :)
Vatsat nousevat komesti alustasta, kun pennut opettelevat ryömimisen sijaan kävelemään. Kohta jo varmaan tarvitaan niitä agility-esteitä ;) Pentulaatikkokin sai jo siirtyä varastoon.
Joulupukin tuomat lelut ovat mieluisia, vaikka vielä ihan ei osata kunnolla leikkiä.

Tässä Sarin ottamia kuvia kuluneelta viikolta:








sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Hallan ja Williamin pennut, ensimmäisen viikon kuvia


Hallan ja Williamin pennut syntyivät 10.12.2013.
 Halla  hoitaa pentunsa omassa kodissaan Sarin ja Jaakon + koirakavereidensa 
Voiton, Ekun ja Ginnyn luona. 
Jännitystä oli matkassa vähän liikaakin... ensimmäiset kolme pentua syntyivät kotona ilman mitään ongelmia. Neljännen pennun syntymää odotettiin, mutta pentu tuntui jumittuneen synnytyskanavaan. Kauaa emme odotelleet, vaan emon ja pentujen hyvinvoinnin vuoksi eläinlääkäri auttoi jumittuneen + kolme muuta pentua maailmaan sektiolla. Jumittuneen pennun puolesta pelkäsimme, koska istukka oli irronnut ja pentu saattaisi olla huonossa kunnossa. Kaikki neljä sektiolla syntynyttä pentua kuitenkin selvisivät koettelemuksesta, jumissa ollut vaan oli aluksi kovin väsynyt. Kotiin kun päästiin, alkoi sekin virkistyä ja syödä halukkaasti :) Halla toipui sektiosta todella hyvin, haavakin on siisti ja hyvin parantunut. Heti kun Halla virkosi nukutuksesta oli kova kiire pentujen luo!

JÄTTISUURI KIITOS HALLAN KOTIVÄELLE kaikesta menneestä ja tulevasta :)
Olette  korvaamattomia <3

Ja 

SUURI KIITOS PORIN KAUPUNGINELÄINLÄÄKÄRIN HENKILÖKUNNALLE
 Nopeasta toiminnasta ja huippuhyvästä hoidosta ja palvelusta!

Ja tässä he ovat, Halla ja seitsemän kääpiötä :
















Ja pikku-aarteita vahtivat myös Voitto, Ekku ja Ginny :)





tiistai 10. joulukuuta 2013

Hallan ja Williamin pennut syntyivät !

Hallan ( Hallausvan Alvina Aamutähti) ja Williamin ( Fennican William)
pennut syntyivät 10.12 2013!
Kolme töpöhäntäistä poikaa, yksi hännällinen poika, yksi töpö tyttö ja kaksi hännällistä tyttöä.
Kaikki voivat hyvin ja ovat tietenkin hurjan suloisia  :)
Kuvia tulee huomenna!

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Pennut 5 vk

Pennut täyttivät sunnuntaina 5 viikkoa, joten eiköhän olisi kuvapäivityksen aika ;)
Kaikille kuuluu oikein hyvää. Ulkoiltu on ahkerasti, pennut rakastavat lumileikkejä. Ensimmäinen automatka on ajeltu ja samalla tutustuttiin eläinlääkäriin ja saatiin tunnistusmerkinnät eli mikrosirut.
Kaikki saivat kehuja reippaudesta! 
Outille kiitos potreteista!!!

Ulkoiluvideo ( laatu on taas kerran ihan kökkö...) löytyy täältä:


Ja sitten niitä kuvia :)

Pojat ensin:

Hallausvan Hercule Poirot " Pastori"

Hallausvan Komisario Palmu

Hallausvan Sherlock Holmes


Hallausvan Auguste Dupin

Hallausvan Kalle Blomqvist  "Bono"

Ja sitten joukon Lady :)


Hallausvan Miss Marple


Eväsretkellä

Jauheliha on herkkua !

Bonoa väsyttää

Homma pulkassa :)

Johtolankoja etsimässä ;)

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

:,(




Kun rakkaamme lähtee Taivaan Isän luo, jää hänen sydämessään asunut hyvyys ympäröimään meitä antaen meille voimia päästä surun läpi. Oli sydän suuri tai pieni, taival pitkä tai lyhyt, on hyvyydellä suuri voima. Siihen pitää vaan uskoa ja luottaa. Kyyneleet kuivuvat aikanaan, kauniit muistot eivät katoa koskaan. 

Kiitos Rakas Aatos, että saimme tuntea sinut ensimmäisestä henkäyksestäsi lähtien. 

Ikävä on suunnaton... emme unohda sinua koskaan.

Voimia Hanna ja Untamo.
Kiitos Aatoksen parhaasta hoidosta.

Hallausvan Alvar Aamunkajo
8.10.2010- 5.3.2013









torstai 28. helmikuuta 2013

Pentukuvia :)



Pennut ovat nyt 2,5-viikkoisia. Silmät aukesivat kaikilla kuudella viime viikonlopun aikana. Kaikki osaavat jo kävellä, heiluttaa häntää ja istua sekä sanoa hau :) Pentuaitaukseen ilmestynyttä vesikuppia on ihmetelty joukolla, ja otettu samalla ensikosketuksia tähän monen labradorin lempielementtiin kuonolla ja tassuilla. Kiipeilyn jalo taito kehittyy myös kokoajan, kauaa ei enää aitauksen kynnys ole este, vaan haaste :)

Tässä vielä silmät ummessa (21.2.2013)


Hei maailma, minä näen ! 28.2.2013


Mitäs kummaa tuo on...

Ei ihan ensiaskeleita enää :)


Frida vahtii ja hoitaa

Täältä tullaan! 

:)

plaah... taisi tulla syötyä liikaa.

Pennuntuoksuisia terveisiä kaikille :)